Mistä elämäntapamuutos alkoi?
Kun oma peilikuva ei miellytä, koko aikainen väsymys vaivaa jatkuva huono-olo ja mitä vielä. Viime kesänä en edes vielä tajunnut, miten huono mun oli olla. Suuret muutokset olivat edessä päin ja tarvittiin vain rohkeutta toteuttaa ne. Urheilu-uran jälkeen liikunta jäi ja huonot elintavat tulivat tilalle. Olin toki oikeastaan aina syönyt aika kehnosti ja herkut ja mättöruoka oli aivan liian tuttua ja joka päiväistä. Juhliminen lisääntyi merkittävästi ja lähes joka viikonloppu käytiinkin baarissa kavereiden kanssa.
Kesä 2016 meni jos jonkinnäköisten juhlimisten perässä. Jo pitkään jatkunut huono parisuhde ei ainakaan auttanut asiaa. Elokuussa aloin tajuamaan ettei näin voi enää jatkua ja asioiden pitää muuttua. Lopulta toisen ihmisen sanat saivat minut toteuttamaan elämäntapamuutosta. Alkuun en edes kertonut kenellekkään, sillä pelkäsin epäonnistuvani. Alkuun jätin Batterin kokonaan pois, jota upposi vähintään pari päivässä. Suklaa jäi lähes samalla, sillä söin sitä aina Batterin seurana.
Tämä muutos ei enää riittänyt, vaan halusin lisää. Syyskuussa tarvitsit lisäboostia elämäntapamuutokselle, joka yksinään oli kuitenkin aika hankala toteuttaa. Niimpä hommasin itselleni fitfarmin superdieetin. Ongelma ei ollut siinä etten olisi tiennyt mitä pitää tehdä, vaan siitä että se oli helpompi toteuttaa kun ulkopuolinen sanoo mitä syöt ja teet. Noudatin oikeastaan pelkästään ruokavaliota, sillä se oli mulle se suurempi ongelma.
Syyskuun puolessa välissä lähdin lopullisesti kotoa ja lopullinen ero pitkästä parisuhteesta tuli. Alkuun hengailin kavereiden nurkissa, jonka jälkeen muutin kuitenkin iskälle, jossa edelleen asun. Tarkan ruokavalion noudattaminen oli vaikeaa ja pieni lipsuminen ei haitannu, sillä tarkoituksena ei ollut mikään pikadieetti vaan toivottavasti koko elämän kestävä muutos kohti tasapainoisempaa ja terveellisempää elämää. Joulukuun loppuun mennessä painoa oli pudonnut noin 15kg.
Tammikuussa salilla käyminen alkoi kiinnostaa vielä enemmän. Kävinkin koko alkuvuoden vähintään 4 kertaa viikossa salilla. Painoa on tippunut sen jälkeen muutamia kiloja, mutta ruokailun suhteen olin ottanut syksyyn verrattuna rennomman tavan. Liian vähällä ruokamäärällä, en saanut treeneistä irti niin paljon kun halusin, joten ruokamäärää nostin ja treenit alkoivat kulkea. Oli kiva huomata ettei voimatasot kilpaurheiluaikoihin olleet hirveästi laskeneet. Nyt painoa on lähtötilanteeseen verrattuna lähtenyt sen n. 20kg vähän päivästä riippuen. Kesän otin niin treenien kuin ruokailuiden suhteen kevyemmin ja yritin nauttia vaan. Nyt syksyllä tarkoituksena taas hieman tarkentaa ruokailua ja käydä ahkerasti salilla unohtamatta palautumista, kehonhuoltoa ja kevyempiä viikkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti